Storytime: magneettikuvaus

Moikka.

Mä olin pään magneettikuvauksessa 18.7. Mulla on ollut lapsena näköhermossa hyvänlaatuinen kasvain ja sitä ne nytkin kuvasivat varmuuden vuoksi.. Se kyllä leikattiin ollessani neljä vuotta. Sen jälkeen sitä seurattiin magneettikuvauksilla. Ne eivät todellakaan ole positiivisia muistoja, joten jännitin tätä päivää todella paljon.

Haluan kirjoittaa mun tuoreimmasta magneettikuvaus kokemuksestani. 

Aluksi pelkäsin kauan, että joudun menemään yksin, mutta sitten yksi meidän seurakunnan nuorisotyönohjaajista sanoi lähtevänsä mun tueksi sinne. ISO kiitos siitä <3 

Nukuin yöllä tosi huonosti, koska jännitti niin paljon. En pystynyt ennen sitä syödä kuin banaanin, ja siinäkin kesti tunti. En vaan saanut alas mitään. Nuorisotyönohjaaja tuli hakemaan mut kotoota yhdeltä ja sitten ajettiin koksiin. Jännitti ihan helvetisti. Tärisin… Onneksi nuorisotyönohjaaja lupasi, että tulee mun mukaan niin pitkälle kun pääsee. Ja oon siitä sille ikuisesti kiitollinen, koska yksin en olis pärjänny. Jos olisin menny yksin, niin oisin myös eksyny sinne, mutta onneksi nuorisotyönohjaaja tiesi minne pitää mennä.

Kirjauduttiin sisään ja siinä kun mun piti näyttää kelakorttia, niin mun käsi tärisi ihan sikana. Nuorisotyönohjaaja vielä varmisti että pääsekö se mun mukaan, kun on saattaja. Onneksi se sai luvan. Sitten mentiin odotushuoneeseen, mutta ei me siinä keretty kauaa olla kun hoitaja tuli jo hakemaan mut pukuhuoneeseen. Se hoitaja oli tosi ihana ja ymmärtäväinen!! Se näki musta heti, että mua jännittää ja ahdistaa. Se tarjosi mulle myös rauhottavia, mutta halusin pärjätä ilman. Kanyylikin mulle laitettiin makuuasennossa, etten pyörry. Se hoitaja selitti jotain että laittaa mulle ns. lastenkanyylin, koska siinä on pieni neula. Onneksi kanyylin laitto onnistui heti, eikä sen tarvinnut runnoa mun kättä kokonaan. Sain vielä sen kanyylin laiton jälkeen jäädä siihen hetkeksi makoilemaan, etten pyörtyisi. Makoilin siinä jonkun kymmenisen minuuttia tai ehkä vartin. Tuntui tosi helpottavalta, kun se hoitaja ei kommentoinu mitenkään mun käsiä.. tai siis arpia.  

Kun tuli mun vuoro mennä magneettikuvattavaksi, se hoitaja talutti mut siihen viereiseen huoneeseen, koska mulla oli vähän pökrä olo ja edelleen jännitti tosi paljon, joten tärisin ja mun jalat tuntu makaroonilta. Mut laitettiin siihen sängylle makaamaan oikeaan asentoon. Sain myös peiton ylleni. Nuorisotyönohjaaja sai jäädä tutkimushuoneseen mun tueksi ja siitä ihan oikeasti oli ihan mieletön apu. Nuorisotyönohjaaja silitti mun jalkaani koko kuvauksen aikana. Se rauhotti, vaikka taisinkin täristä koko sen kuvauksen aikana kun mikäkin.. Mulla oli useemman kerran tosi pyörryttävä olo. Tuntui siltä kun kaikki olis pyöriny ympärillä tuhatta ja sataa ja siltä kun pää olis ollu ihan oudossa asennossa vaikka oikeasti se oli tuetusti ihan suorassa. 

Puolessa välissä kuvausta mut otettiin hetkeksi ulos siitä laitteesta ja kanyyliin laitettiin varjoainetta. Onneksi se hoitaja oli jo valmiiksi tietoinen siitä että siitä aineesta mulle on tullut aikaisemmin huono olo ja oksennus, niin siihen osattiin varautua. Onneksi sitä oloa ei kuitenkaan tullut. Vähän tuli jotenkin huono-olo, mutta ei sillä tavalla että olis oksennus tullut eikä sitä lopulta tullut. Sitten menin vielä takaisin siihen koneeseen. Jossain vaiheessa mulle tuli tosi kuuma olo, mutta en oo yhtään varma oliko se ennen vai jälkeen varjoaineen, mutta kuitenkin. Tai sitten se oli melkein sen koko kuvauksen aikana.. En osaa sanoa. Se tuntui kuitenkin tosi oudolta. Myöhemmin kerroin nuorisotyönohjaajalle, että mulla oli siellä tosi kuuma, niin se sanoi, että sillekin tuli jossain vaiheessa lämmin sen toimenpiteen aikana.

Kuvauksen aikana sain kuunnella radiota kuulokkeista, mutta sitä ei välillä kuulunut ollenkaan, kun se kone piti niin erikoista ja kovaa ääntä välillä, niin se peitti sen ja muutenkin mun huomioni keskittyi siihen. Se ääni oli tosi outoa :D

Sitten kuvaus olikin ohi vaikken ihan heti sitä tajunnutkaan, oli vähän pökrä olo siitä kaikesta jännittämisestä ja varjoaineista sun muista.. Vähän kävi sääliksi nuorisotyönohjaajaa, kun se oli koko ajan seissyt siinä vaan mun takia. Kun kysyin siltä, että eikai siitä tuntunut pahalta seistä niin kauaa, niin ainakin se sanoi että ei ja että ei sitä haitannut ollenkaan eikä siitä muutenkaan onneksi tuntunut pahalta.

Mentiin takaisin pukuhuoneeseen, jossa se hoitaja otti multa kayylin pois, taas makuuasennossa. Se sanoi mulle että mun pitää muistaa juoda tavallista enemmän vettä, jotta se varjoaine poistuisi. Saatiin poistua omaan tahtiin. Oltiin nuorisotyönohaajan kanssa siinä vielä hetki, kun mun piti painaa hetki sitä kanyylikohtaa, mutta muuten halusin äkkiä pois sieltä. Käytävässä kun oltiin kävelemässä pois, nuorisotyönohjaaja halasi mua yhtäkkiä ja sitten mä vielä halasin sitä uudelleen heti perään ja kiitin vielä siitä että se oli tullut mun mukaan. Olin ollut kuulemma niin reipas että ansaitsin hampurilaisen, joten mentiin syömään prisman heseen. Oli hyvä saada ruokaa, kun kummallakin oli ihan kauhea nälkä. Nuorisotyönohjaaja tarjosi. Syötiin molemmat uutuutena olevat cuacamole hampurilaiset. Se oli ihan syötävää, mutta parempiakin oon syönyt.  
Ja sitten nuorisotyönohjaaja lähti heittämään mua kotiin.

Kiitin sitä vielä uudelleen ties kuinka monennetta kertaa siitä se oli tullut mun mukaan. Halusin olla varma siitä että kiitos menee varmasti perille.. Se sanoi että tulee jatkossakin, jos haluan. Se myös muistutteli mua siitä että pitää muistaa juoda, kun olin sanonut sille aikaisemmin että mä olen tosi hunono juomaan.  Myöhemmin se laittoi mulle vielä whatsappissa että juo vettä :D ihana :)  Ja kyllä mä sitten loppupeleissä joinkin vettä aika paljon. Halusin sen ällöttävän aineen pois mun kehostani ja mulla oli muutenkin jotenkin tosi pökrä olo sen koko loppu päivän. Tiedä sitten että johtuiko se siitä varjoaineesta vai mistä.

Siitä päivästä kuitenkin selvittiin. Jos tuloksissa on jotain poikkeavaa, niin lääkäri ottaa muhun yhteyttä ennen syksyn lääkäriaikaa. Pelottaa ja jännittäää, mutta kai se on ihan luonnollista.. Mä toivon että kaikki olis hyvin. 

Loppupeleissä tuosta käynnistä jäi positiivinen fiilis, vaikka aluksi pelkäsinkin sitä tosi paljon. Oon iloinen, että siellä oli just se hoitaja, koska se kohteli mua niin hyvin. Ja superiloinen siitä että  mulla oli turvallinen tukihenkilö mukana. Jos tulee tarvetta mennä uudelleen, niin ehkä mä olen vähän rohkeampi ja luottavaisempi :)